keskiviikko 23. tammikuuta 2013

SLY21: Tammikuun paketti


Tänään saapui myös minulle tammikuun sly- paketti, joka onkin tämän sly21 kierroksen viimeinen paketti. Parin paljastumista olenkin jännityksellä odottanut, kuin myös itse pakettia tottakai. Parini on nimittäin onnistunut kasaamaan joka kerta todella mieluisat paketit, ja näin tehnyt kierroksesta todella mukavan. Suuren suuret kiitokset näistä kolmesta kuukaudesta kuuluukin Päiville, joka kirjoittelee blogia Päivin pöperöitä. Päivin blogia olenkin lueskellut oikein mielelläni ja huomannut, että hänellä on siellä oikein mahtavia reseptejä. Syyskuussa esimerkiksi tein Pähkinäistä omenapiirakkaa, johon ohjeen löysin juurikin tuolta Päivin blogista. Mutta enpä missään vaiheessa arvannut että hän olisi ollut tuo ihana, mystinen ihminen joka minua tällä kierroksella muisti!

Mutta, se paketti tosiaan. Tulipa päivän lihaskuntotreenitkin suoritettua, kun tätä jättiläispakettia kantoi postista kotiin. Paketilla oli nimittäin painoa hurjat 5,5kg... Minun heiveröisille naisen käsilihaksille se on suuri määrä, vaikka kuntosalilla olenkin alanut tammikuusta asti käymään :D

Paketti oli ahmaissut sisäänsä:
- Sunnuntai erikoisvehnäjauhoja
- Hiivaleipäjauhoja
- taloussokeria
- kuivahiivaa
- aitoa vaniljasokeria
- mantelirouhetta
- kanelia
- kardemummaa
- Iloleipurin silikoninen pullasuti
- kortti tervehdyksineen ja paljastuksineen
sekä tietysti reseptejä: vuokaleipä, kristallipullat, focaccia, sekä erilaisia täytteitä pullalle.

Paljon tuli hyödyllisiä perustarvikkeita, joista suuri osa olikin itseasiassa jo aika vähissä! Joskus sitä vaan ilahtuu suuresti ihan vehnäjauhopussukastakin, kun ei tarvitsekaan itse lähteä kaupasta sitä hakemaan :) Ja tuo pullasuti tulee kyllä varmasti käyttöön! Minulla onkin aikaisemmin ollut vain niitä perinteisiä, karvasuteja, joista saattaa irrota karvoja... ja tuon mikä nyt on käytössä, sulatin vahingossa sen kerran vohveliraudassa. o__O Eikä ole vain saanut aikaan hankittua uutta, joten tämä tuli kuin tilauksesta. Nyt kun vaan muistaa, ettei parane mitään kuumia paikkoja mennä sutimaan ;) Resepteistä varmasti ainakin focaccia menee kokeiluun, se kuulosti niin herkulliselta. Ja muitakin tekisi mieli kokeilla, ja varmasti kokeilenkin jos tulee vieraita kenelle tarjota. Täytyy nimittäin vähentää tuota omaksi iloksi leipomista, sekun on huolestuttavasti alkanut näkyä vyötäröllä...

Itse lähettelin tällä kierroksella paketteja Jontulle Talo järven rannalla blogiin :) Sitten odotellaankin seuraavaa Salainen leivontaystävä- kierrosta alkavaksi! ^__^

3 kommenttia: